21.11.2000

Toimitusmiesten päätös 26.9.1997

C:n ja D:n hakemassa yksityistietoimituksessa oli pyydetty selvitettäväksi, oliko jollakin tilalla tierasite tilojen yhteisten teiden ja valtaojien sekä niihin verrattavien alueiden lakkaamisesta yhteisinä alueina annetun lain, niin sanotun ojalain (983/1976), 4 §:n 1 momentin nojalla C:n ja D:n omistamaan Nurmijärven kunnan Nukarin kylän Suopellon tilaan 1:138 rajoittuvaan tiehen sekä pyydetty mahdollisen tieoikeuden lakkauttamista yksityisistä teistä annetun lain 84 §:n nojalla. Toimituksessa oli lakanneen yhteisen tien alueen todettu liittyneen Suopellon tilaan ojalain 7 §:n 3 momentin nojalla. Toimituksessa oli lisäksi todettu, että puheena oleva tie oli sanotussa kylässä olevan tilan Lehtimäki II 1:51 ainoa kiinteistötoimituksessa perustettu ulospääsytie, jota kuitenkaan ei tilan tarkoitusta varten ollut aikaisemmin "mitä ilmeisimmin juurikaan käytetty". Toimitusmiehet olivat päättäneet, että tilan Lehtimäki II hyväksi oli syntynyt tieoikeus lakanneelle yhteiselle tielle ojalain nojalla sekä edelleen, että edellytyksiä tierasitteen lakkauttamiselle ei ollut, koska olosuhteet alueella eivät olleet muuttuneet eikä tiestä aiheutunut Suopellon tilalle huomattavaa haittaa ja koska tie oli ainoana kulkuyhteytenä välttämätön tilalle Lehtimäki II.

Etelä-Suomen maaoikeuden tuomio 12.5.1998

C ja D valittivat toimituksesta maaoikeuteen. Maaoikeudessa kuultiin todistajia ja pidettiin katselmus. Todistajankertomusten, maastossa havaittujen jälkien ja 1960-luvulla tehdyn kaavan pohjakartan perusteella maaoikeus katsoi selvitetyksi, että Lehtimäki II -tilan omistaja oli käyttänyt tietä 1.3.1977 alkuperäiseen verrattavaan tarkoitukseen sekä että tie nykyoloissakin oli tarpeellinen tieyhteys mainitulle tilalle. Tämän johdosta maaoikeus hylkäsi valituksen.

Asian ovat ratkaisseet maaoikeuden jäsenet maaoikeustuomari Esko Sirén, maaoikeusinsinööri Sampo Hatunen sekä lautamiehet X ja Y.

Perustelut

Rasiteoikeus lakanneeseen yhteiseen alueeseen

C:n ja D:n omistama Suopellon tila RN:o 1:138 muodostui 0,5 hehtaarin suuruiseksi tilaksi lohkomistoimituksessa, joka merkittiin maarekisteriin 28.12.1971. Tilaan rajoittui eteläkaakossa 29.10.1930 lainvoimaiseksi tulleessa lohkomistoimituksessa nro 21 016 yhteiseksi erotettu tie, jonka osakkaita olivat olleet muiden muassa sekä Suopellon tila että tila Lehtimäki II RN:o 1:51. Yhteisen tien pinta-ala ei sisältynyt Suopellon tilan maarekisteripinta-alaan. Yhteinen tie oli tilan Lehtimäki II ainoa kiinteistötoimituksessa perustettu kulkuoikeus yleiselle tielle. Sellaisia yhteisen tien käyttöön tai alueeseen liittyviä kiinteistötoimituksia, jotka vaikuttaisivat Suopellon tilaan, ei ole suoritettu tilan muodostumisen jälkeen.

Vuosina 1966 - 1968 ilmakuvien avulla tehdyssä rakennuskaavan pohjakartassa yhteisen tien alue oli merkitty tieksi.

C ja D ovat ilmoittaneet, ettei yhteistä tietä ollut käytetty 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla lukuunottamatta aivan viime vuosia. Oy Atlasfine Ab tilan Lehtimäki II omistajana on ilmoittanut, että tietä oli käytetty, joskin hyvin vähän. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan 1970-luvulla tietä oli käytetty useamman vuoden ajanjaksolla vain joitain kertoja tilalle Lehtimäki II kulkemiseen.

Tilojen yhteisten teiden ja valtaojien sekä niihin verrattavien alueiden lakkaamisesta yhteisinä alueina annetun lain, niin sanotun ojalain (983/1976), nojalla yhteiset tiet lakkasivat olemasta yhteisiä alueita lain voimaantulosta 1.3.1977 lukien. Ojalain 7 §:n 3 momentin nojalla nyt kysymyksessä oleva yhteinen alue oli siirtynyt Suopellon tilaan.

Ojalain 4 §:n 1 momentin nojalla lakanneeseen yhteiseen alueeseen sai korvauksetta pysyvän rasiteoikeuden tila, joka 1.3.1977 käytti yhteistä aluetta sen alkuperäiseen tai siihen verrattavaan tarkoitukseen. Lakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 10/1975 II vp. s.3) käy ilmi tarkoituksena olleen, että pysyvä rasiteoikeus, kuten tierasite lakanneen yhteisen tien alueeseen edellytti tien olevan tarpeellinen oikeuden saavalle kiinteistölle. Tällöin tieosakkaan omistusoikeus tiemaahan muuttui pysyväksi käyttöoikeudeksi. Sitä vastoin sellaiseen yhteiseen alueeseen, jota ei enää käytetty tai ehkä ei ollut koskaan käytettykään siihen tarkoitukseen, johon se oli aluetta yhteiseksi erotettaessa nimetty tai merkitty, eikä muuhunkaan siihen verrattavaan tarkoitukseen, ei hallituksen esityksen mukaan tullut perustaa rasiteoikeutta.

Ojalakia säädettäessä tavoitteena ei ollut puuttua merkittävällä tavalla olemassa oleviin kiinteistöoloihin ja tieoikeuksiin, vaan syyt lain säätämiseen olivat pääosin teknisluonteisia. Tähän lähtökohtaan sopii huonosti sellainen tulkinta, joka johtaisi kiinteistön ainoan toimituksessa perustetun kulkuyhteyden häviämiseen.

Lakanneen yhteisen tien aluetta oli vain satunnaisesti käytetty alkuperäiseen tietarkoitukseen 1960- ja 1970-luvuilla. Käyttö oli ollut vähäistä sen vuoksi, että tilan Lehtimäki II omistaja oli omistanut tilan läheisyydessä muita kiinteistöjä, joiden kautta tilalle oli voitu kulkea. Arvioitaessa yksityistietoimituksen kohteena olevan lakanneen yhteisen tien osalta rasiteoikeuden syntymistä ojalain voimaantuloajankohtana 1.3.1977 ei edellä olevan perusteella yksin tien käytön määrää ja käyttötiheyttä ole pidettävä ratkaisevana. Sen lisäksi on otettava huomioon se seikka, että yhteinen tie on ollut ainoa kiinteistötoimituksessa perustettu kulkuyhteys kiinteistölle Lehtimäki II pääsemiseksi. Vuoden 1997 alussa voimaantulleen kiinteistönmuodostamislain 156 §:n 3 momentin ja aikaisemmin voimassa olleen jakolain 190 §:n mukaan jokaiselle uudelle muodostettavalle kiinteistölle on tarpeen järjestää kulkuyhteys.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tilan Lehtimäki II hyväksi on ojalain 4§:n 1 momentin nojalla syntynyt pysyvä rasiteoikeus tiehen Suopellon tilan maalla lakkautetun yhteisen tien kohdalla.

Tierasitteen lakkauttaminen

Toissijaisesti C ja D ovat vaatineet tilan Lehtimäki II hyväksi syntyneen tierasitteen poistamista. Yksityisistä teistä annetun lain 84 §:n 1 momentin mukaan tie voidaan lakkauttaa, jos olosuhteet ovat niin muuttuneet, että tietä varten tarpeelliseen alueeseen ei enää ole tieoikeuden perustamisen edellytyksiä tai tie ei enää ole kenellekään tieosakkaalle välttämätön taikka se on käynyt tarpeettomaksi. C ja D eivät ole Suopellon tilan omistajina näyttäneet olosuhteiden alueella muuttuneen mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla 1.3.1977 jälkeen. Myöskään ei ole osoittautunut, että tiestä aiheutuisi huomattavaa haittaa rasitetulle tilalle. Tilakohtaisesti tarkasteltuna tie on edelleenkin tarpeellinen. Näin ollen perusteita tierasitteen lakkauttamiselle ei ole.

Tuomiolauselma

Maaoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Tulokas, Vuori, Kitunen ja Koskelo. Esittelijä Markku Markkula.